Potilaan itsemääräämisoikeus synnyttäjän oikeutena

Lähdin mukaan tukemaan synnytysväkivallan vastaista Minä myös synnyttäjänä -kampanjaa.

Synnytysväkivalta (engl. obstetric violence) on maailmalla vakiintunut termi. Sillä tarkoitetaan niitä tilanteita, joissa synnytäjä kohtaa institutionaalista väkivaltaa synnytystilanteessa hoitohenkilökunnan taholta.

Synnytysväkivallan ilmenemismuotoja ovat esim. synnyttäjän itsemääräämisoikeuden loukkaaminen suorittamalla toimenpiteitä vastoin synnyttäjän tahtoa tai pakottamalla hänet fyysisesti toimenpiteisiin esimerkiksi kiinni pitämällä. Synnytysväkivalta voi ilmetä myös henkisenä väkivaltana, jota voi olla esimerkiksi synnyttäjän pilkkaaminen tai vähättely.

Harva varmasti on tullut ajatelleeksi, että synnytyksissä tapahtuu maailmanlaajuisesti todella paljon potilaan itsemääräämisoikeuden loukkauksia. Äkkiseltään voisi ajatella, että kysymyksessä olisi kolmansien maiden ongelma, mutta tosiasiassa synnytysväkivaltaa tapahtuu varsin laajassa mittakaavassa länsimaissa. Myös Suomessa.

Halusin juristina lähteä tukemaan kampanjaa, sillä halusin antaa oman panokseni siihen, että terveydenhuollossa viimeinkin herättäisiin siihen, että synnyttäjien oikeudet eivät poikkea millään tavalla muiden potilaiden oikeuksista.

Oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen perusoikeutena kuuluu nimittäin kaikille, myös synnyttäjille. Itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa kaikessa terveyden- ja sairaanhoidon piirissä annettavassa hoidossa, eikä synnytys ole siitä poikkeus.

Itsemääräämisoikeuteen synnytyksessä sisältyy paljon väärinkäsityksiä

Juristin silmin synnyttäjän lakisääteiseen itsemääräämisoikeuteen sisältyy paljon väärinkäsityksiä. Tämä on käynyt ilmi viime päivinä Minä myös synnyttäjänä -kampanjan ympärillä käydystä keskustelusta. Useissa kommenteissa ja jopa terveydenhuollon ammattilaisten mielipiteissä näkyy myös erikoinen ajatus siitä, että synnyttäjän itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ja sikiön turvallisuus olisivat toistensa poissulkevia tekijöitä.

Näyttääkin siltä, että edes kaikkialla äitiyshuollossa ei hahmoteta kunnolla, mitä itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan, eikä myöskään ymmärretä, että synnyttäjän itsemääräämisoikeus on ehdoton. Synnytyssairaalaan kirjautumalla synnyttäjä ei siis luovuta itsemääräämisoikeuttaan ja päätösvaltaa hoitohenkilökunnalle.

On varsin huolestuttavaa, että potilaan oikeuksia ei tunneta äitiyshuollossa, vaikka ne ovat synnyttäjän aseman ja synnytyskokemuksen kannalta varsin oleellisia. Väärinkäsitysten oikaisemiseksi päätin kirjoittaa tämän blogipostauksen.

Mitä itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan?

Itsemääräämisoikeus yksinkertaistettuna tarkoittaa yksilön oikeutta määrätä itseensä liittyvistä asioista. Itsemääräämisoikeus ilmenee Suomen perustuslaista (731/1999), jonka 2. luku sisältää jokaiselle kuuluvat perusoikeudet, kuten oikeuden elämään ja oikeuden henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Lisäksi itsemääräämisoikeus ilmenee mm. Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, jota Suomi on sopimusvaltiona sitoutunut noudattamaan.

Itsemääräämisoikeus on Perustuslain mukainen perusoikeus

Perustuslain 2:7 § :ssä säädetään oikeudesta elämään sekä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja se kuuluu seuraavasti: ’’Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta.’’

Perustuslaki antaa erinomaisen lähtökohdan tarkastella myös itsemääräämisoikeutta synnytyksissä; koska oikeusjärjestyksemme korkeimman asteen säädös jo itsessään kieltää ihmisarvoa loukkaavaan kohtelun sekä henkilökohtaisen koskemattomuuden ja turvallisuuden loukkaamisen, ja toisaalta velvoittaa ihmisarvoiseen kohteluun, on selvää, ettei myöskään synnytyksen yhteydessä voida rikkoa oikeussubjektille, eli synnyttäjälle tätä perustuslain takaamaa vahvasti velvoittavaa perusoikeutta.

Perustuslain mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen kajoaminen vaatii aina vähintään tavallisessa laissa säädetyn perusteen, eikä itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta synnytyksessä ole säädetty lailla.

Itsemääräämisoikeus Potilaslaissa

Itsemääräämisoikeus on säädetty myös suoraan tavallisen lain tasolle lakiin potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992), tuttavallisemmin potilaslakiin ja se on sosiaali- ja terveydenhuollon johtava periaate, jota tulee noudattaa niin synnytyksissä kuin missä tahansa muussakin terveydenhuollossa.

Säännöksen periaateluonne ei tarkoita sitä, että sen noudattaminen olisi vapaaehtoista. Koska periaate on kirjattu lain tasolle, tulee sitä noudattaa.
Potilaslain 2:6 § :n mukaan ’’Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla”.

Synnyttäjä on juridisesti raskauden ja synnytyksen aikana potilaan asemassa, eli häneen sovelletaan potilaslakia, eivätkä synnyttäjän oikeudet poikkea millään tavalla muiden potilaiden oikeuksista. Suomeksi sanottuna, ei ole siis merkitystä, onko potilas synnyttämässä, syöpähoidossa tai vaikkapa hampaan paikkauksessa – itsemääräämisoikeutta ei saa loukata.

Mitä ajattelisit, jos huomaisit hammaslääkärin poistavan sinulta hammasta sinulle kertomatta tai lääkäri ryhtyisi tapaturman jälkeen ompelemaan haavaasi puuduttamatta, vaikka vaihtoehdoista keskustelemiseen ja hoidosta informoimiseen olisi?

Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan, mikä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että häntä tulee informoida hoitovaihtoehdoista ja keskustella niistä hänen kanssaan asiallisesti. Luonnollisesti hänelle tulee myös kertoa etukäteen hänelle suunnitelluista toimenpiteistä, kuten esimerkiksi sisätutkimuksesta taikka välilihan leikkauksesta, jolloin hänellä on myös halutessaan mahdollisuus kieltäytyä niistä itsemääräämisoikeutensa nojalla.

Itsemääräämisoikeus sisältää mm. seuraavia osatekijöitä:

1. Hoitoon tai asiakkaaksi hakeutuminen on vapaaehtoista: Synnyttäjän näkökulmasta tämä tarkoittaa mm. sitä, että synnyttäjä voi itse päättää hakeutuuko äitiyshuollon piiriin raskauden aikana.
2. Potilaalla on oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.
3. Terveyteen kohdistuva toimenpide voidaan suorittaa vain, jos ihminen on antanut siihen suostumuksen vapaasta tahdostaan ja tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista: Synnyttäjää tulee siis esim. informoida synnytyksen aikana riittävästi, jotta hänellä on tarvittava tieto itsenäiseen päätöksentekoon. Velvollisuus juontuu potilaslain 5 § :stä, joka koskee hoitohenkilökunnan tiedonantovelvollisuutta. Potilasta ei saa myöskään painostaa, pelotella tai taivutella väkisin toimenpiteisiin.
4. Potilaalla on oikeus tehdä myös päätöksiä, jotka voivat vahingoittaa hänen omaa terveyttään tai henkeään.
5. Hänellä on myös oikeus kieltäytyä hänelle suunnitellusta tai jo aloitetusta hoidosta.
6. Potilaan hoitoon osallistuvien on kunnioitettava potilaan omia päätöksiä.

Myös niissä tilanteissa, joissa potilas ei pysty päättämään hoidostaan, on hänen tahtoaan kunnioitettava. Näin ollen, jos potilas on ilmaissut tahtonsa ennen esimerkiksi tajuntansa menettämistä, tulisi hoitohenkilökunnan kunnioittaa potilaan tahtoa, jos siitä on saatu selvitys ennen tajunnanmenetystä. Potilaan arvioidun edun pohjalta tulisi toimia vain siinä tapauksessa, että selvitystä hänen omasta tahdostaan ei tosiasiallisesti ole saatavilla.

Sikiön oikeudet

Entäpä sitten sikiön oikeudet? Juridisesti sikiö ei ole perus- eikä ihmisoikeuksien subjekti. Oikeuskelpoisuus, eli mahdollisuus oikeussubjektina saada osakseen oikeuksia ja velvollisuuksia alkaa vasta syntymän hetkellä. Perus- ja ihmisoikeudet alkavat myös syntymän hetkellä. Koska sikiö ei ole oikeussubjekti, ei sikiö myöskään ole potilaslain tarkoittama potilas.

Syntymäänsä asti sikiö on äitinsä itsemääräämisoikeuden alainen. Äidillä on siis valta sekä raskauden aikana että synnytyksessä päättää itseensä ja samalla sikiöön kohdistuvista toimenpiteistä, eikä hoitohenkilökunta saa hoitaa synnyttäjää tämän tahdon vastaisesti.

Usein jopa sairaalan hoitohenkilökunnalla näyttää olevan käsitys, että äidin itsemääräämisoikeus olisi rajoitettu synnytyksessä. Lääkärit ja kätilöt perustelevat rajoituksia usein sairaalan omilla käytänteillä, jotka saattavat olla hyvinkin vanhoja, ja joille ei välttämättä ole muuta perustelua kuin hoitohenkilökunnan oma mukavuus. Näin on esim. puoli-istuvassa asennossa ponnistamisen kohdalla. Lääketieteellistä perustelua asennon käyttämiselle ei ole, mutta sen sijaan kätilöt ohjaavat siihen hanakasti oman työergonomiansa nimissä. Asento on kuitenkin suurimmalle synnyttäjistä kivuliaampi kuin muut asennot lantion läpimitan kavetessa siinä ja repeämisriskikin saattaa kasvaa.

Lisäksi itsemääräämisoikeuden rajoittamista perustellaan sillä, että hoitohenkilökunnalla on ammattieettinen velvollisuus huolehtia myös sikiön terveydestä. Laista ei kuitenkaan saada tukea äidin itsemääräämisoikeuden rajoittamiselle edes sikiön turvallisuuden nimissä silloin kun kyse on synnytyksestä. Päätösvalta ja viimeinen sana ei ole sairaalan henkilökunnalla vaan synnyttäjällä. Tämä kuvastaa hyvin itsemääräämisoikeuden ehdotonta luonnetta.

On kuitenkin selvää, että eettisesti sikiön ihmisarvoa ja sen kunnioittamista ei voida sivuuttaa keskusteltaessa synnytyksestä ja hoitohenkilökunnallakin on lakisääteinen velvollisuus huolehtia siitä, että synnytyksen tuloksena on terve synnyttäjä ja terve lapsi. Tätä ei kuitenkaan saa lain mukaan toteuttaa synnyttäjän itsemääräämisoikeutta loukkaamalla.

Naisen itsemääräämisoikeus ja turvallinen synnytys eivät myöskään ole toistensa poissulkevia tekijöitä. Synnyttäjän Perustuslain edellyttämä ihmisarvoinen kohtelu ja Potilaslain vaatimukset mm. synnyttäjän kuuntelemisesta ja riittävästä tiedon antamisesta päätöksenteon tueksi eivät vaaranna sikiön henkeä tai terveyttä, eivätkä muutenkaan turvallista synnytystä – päinvastoin.

Yllä mainittu koskee luonnollisesti erityisesti kiireettömiä tilanteita, mutta myös tilanteita, joissa on toimittava ripeästi. Edes niin sanottu hätätilanne ei estä potilaan kunnioittavaa kohtaamista, eikä oikeuta tarpeettoman pelon ja kärsimyksen aiheuttamista. Useimmiten hätätilanteissakin on aikaa tämän lisäksi potilaan riittävään informointiin, mihin hoitohenkilökunnalla onkin aina Potilaslain 5 §:n mukainen velvollisuus, mikäli se vain on toteutettavissa potilaan henkeä tai terveyttä vaarantamatta.

Toivon, että kampanja herättää keskustelua synnytyssairaaloissa itsemääräämisoikeuden merkityksestä synnytyksissä ja siitä, ettei synnyttäjän itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ole vapaaehtoista.

Kirjoittanut: Saara Jämes, OTM.

---