Uncategorized

Mikä on kohtuullinen korvaus vertaisverkossa jakamisesta?


Kuluneen vuoden aikana on uutisoitu tekijänoikeuksien haltijoiden lisääntyneestä mielenkiinnosta valvoa vertaisverkoissa tapahtuvaa luvatonta jakamista. Valvominen tapahtuu niin, että tekijänoikeuksien haltijat, jotka ovat usein ulkomaisia yrityksiä, käyttävät apunaan asiantuntijoita, jotka valvovat vertaisverkoissa tapahtuvaa tekijänoikeuksien suojaamien teosten jakamista.

Asiantuntijoiden keräämät tiedot toimitetaan Markkinaoikeudelle, joka määrää tekijänoikeuslain 60 a §:n nojalla teleoperaattorit luovuttamaan kyseisen liittymän haltijan yhteystiedot tekijänoikeuksien haltijoille. Yhteystiedot saatuaan oikeudenhaltijat voivat vaatia hyvitystä teleliittymien haltijoilta. Tämä perustuu tekijänoikeuslain 57 pykälään, jonka mukaan se, joka tekijänoikeuslain vastaisesti käyttää teosta, on velvollinen suorittamaan tekijälle kohtuullisen hyvityksen. ”Käyttämisellä” tarkoitetaan myös yleisön saataviin saattamista.


Kohtuullisena hyvityksinä on yleensä pidetty lisenssimaksua vastaavaa summaa, mutta kaikissa luvattoman käytön muodoissa, kuten vertaisverkossa jakamisessa, lisenssimaksu ei kuitenkaan sovellu hyvityksen perusteeksi. Vertaisverkossa jakamiseen liittyvää oikeuskäytäntöä on toistaiseksi melko vähän, joten Markkinaoikeuden heinäkuussa antama tuomio MAO:419/16 valaisi kiinnostavalla tavalla korvauksen määräämisessä käytettäviä kriteereitä. Tuomio koski tapausta, jossa henkilö oli ladannut ja jakanut vertaisverkossa yhden elokuvan sekä kymmenen jaksoa tv-sarjasta.

Oliko vastaaja itse ladannut ja jakanut elokuvateokset?

Asiassa täytyi ensin ratkaista se, onko vastaaja itse ladannut ja jakanut elokuvateokset. Vastaajan mukaan asiassa ei voitu osoittaa, kuka lataamiset ja jakamiset oli tehnyt, sillä vastaajalla oli käytössään avoin langaton verkko. Markkinaoikeus kuitenkin piti todennäköisenä, että vastaaja oli itse ladannut ja jakanut teokset.

Tapaus oli siinä mielessä erikoislaatuinen, että vastaaja oli kirjoittanut useille keskustelupalstoille vertaisverkossa jakamisesta, mikä luonnollisesti vahvisti kantajan väitettä. Väitettä tuki kuitenkin myös se, että lataaminen oli alkanut samana päivänä, kun vastaaja oli hankkinut WLAN-tukiaseman, ja päättynyt kaksi päivää sen jälkeen, kun kantaja oli ollut vastaajaan yhteydessä. Jää vielä nähtäväksi, katsotaanko tulevaisuudessa näyttö riittäväksi tilanteissa, joissa vastaajalla on käytössään avoin langaton verkko, eikä tapauksessa ole em. kirjoitusten kaltaisia todisteita.


Kohtuullisen hyvityksen määrä

Markkinaoikeuden määräämä hyvitys oli huomattavasti pienempi kuin kantajien vaatimat summat: yhteensä kymmenen televisiosarjan jakson ja yhden elokuvan jakamisesta vaadittiin yhteensä 8500 euroa hyvitystä, mutta markkinaoikeuden mielestä kohtuullinen hyvitys oli 600 euroa.

Kantajien mukaan hyvityksen määrän olisi tullut perustua siihen, millä hinnalla vastaaja olisi saanut laillisesti jakaa kyseistä televisiosarjaa ja elokuvia yleisölle. Tämä olisi televisiosarjan kohdalla tarkoittanut sitä hintaa, jonka laillisen suoratoistopalvelun tarjoaja maksaa saadakseen sarjan palveluun välitettäväksi, ja elokuvan kohdalla tuhansien eurojen lisenssimaksua. Sen sijaan vastaajan mukaan korvauksen määrän pitäisi perustua siihen hintaan, jolla vastaaja olisi saanut laillisesti elokuvan ja televisiosarjan omaan käyttöönsä suoratoistopalvelusta tai verkkokaupasta, ja tässä tapauksessa tuo hinta oli noin 30 euroa.

Markkinaoikeus katsoi kuitenkin, että kohtuullinen korvaus oli jotain tältä väliltä. Koska kyse oli vertaisverkosta, oli elokuvateoksia jaettu muille käyttäjille, ja siksi toimintaa ei voitu Markkinaoikeuden mukaan rinnastaa vastaajan esittämällä tavalla siihen, että vastaaja olisi hankkinut teokset omaan käyttöönsä verkkokaupasta tai suoratoistopalvelusta. Toisaalta jakaminen ei kuitenkaan ollut sellaista, että se voitaisiin rinnastaa kaupallisiin jakelijoihin, joten myöskään kantajien tarjoama hyvityksen laskentatapa ei ollut käyttökelpoinen.

Lisäksi hyvitystä määrätessä oli otettava huomioon se, että jakaminen oli tapahtunut hyvin pian teosten julkaisemisen jälkeen, mikä on voinut vähentää kuluttajien mielenkiintoa hankkia teokset laillisesti. Näillä perusteilla oikeus totesi kohtuullisen korvauksen olevan elokuvan osalta 100 euroa ja kymmenen televisiosarjan jakson osalta 500 euroa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *